Sairaalahuoneessa tuli pimeämpää, aivan kuin se olisi ollut suuressa metsässä. Saatoin kuulla, kuinka tuuli puhalsi lehtien lävitse, ja kuitenkin tuntui kuin se olisi kaukana metsässä. Olet ehkä kuullut tuulen henkäyksen puhaltavan lehtiä, tullen lähemmäksi ja lähemmäksi sinua. Ajattelin: ”No, tämä on kuolema tulossa hakemaan minua.” Oi! Sieluni oli kohtaamassa Jumalan, yritin rukoilla, mutta en pystynyt.
Tuuli tuli lähemmäksi, äänekkäämpänä ja äänekkäämpänä. Lehdet rapisivat ja siinä samassa, olin mennyt.
Silloin näytti, että olin jälleen pieni paljasjalkainen poika, seisomassa tuolla kujalla, tuon saman puun alla. Kuulin tuon saman Äänen, joka oli sanonut: ”Älä koskaan juo tai tupakoi.” Ja lehdet jotka kuulin, olivat nuo samat lehdet, jotka kahisivat tuossa puussa tuona päivänä.
Mutta tällä kertaa Ääni sanoi: ”Minä kutsuin sinua, ja sinä et mennyt.” Se toistui kolmannen kerran.
Silloin sanoin: ”Herra, jos se olet Sinä, salli minun mennä takaisin maan päälle, ja minä saarnaan Sinun evankeliumiasi talojen katoilta ja kadunkulmista. Kerron kaikille siitä!”
Kun näky väistyi, huomasin, etten koskaan ollut voinut paremmin. Kirurgini oli yhä rakennuksessa. Hän tuli ja tarkasti minut ja oli yllättynyt. Hän näytti siltä, kuin olisi ajatellut minun kuolleen, sitten hän sanoi: ”En ole kirkossa käyvä mies, vastaanottoni on niin suuri, mutta tiedän, että Jumala on vieraillut tämän pojan luona.” En tiedä, miksi hän sanoi sen. Kukaan ei ollut sanonut mitään siitä. Jos olisin silloin tiennyt sen, mitä tiedän nyt, olisin noussut tuosta sängystä huutaen ylistystä Hänen Nimellensä.
Muutaman päivän jälkeen sain palata kotiin, mutta olin yhä sairas ja jouduin pitämään silmälaseja silmilläni hajataiton tähden. Pääni tärisi, jos katsoin jotakin hetkenkään ajan.
Aloin hakemaan ja etsimään Jumalaa. Menin seurakunnasta toiseen, yrittäen löytää jonkun paikan, jossa olisi vanhanaikainen alttarikutsu. Surullista oli, että en löytänyt yhtään.
Sanoin, että jos joskus olisin kristitty, olisin todella sellainen. Eräs sananpalvelija, joka kuuli minun sanovan niin, sanoi: ”Nyt, Billy-poika, sinä olet menossa fanaattisuuteen.” Sanoin, että jos minulla koskaan olisi uskonto, halusin tuntea sen tulevan, aivan kuten opetuslapset olivat tunteneet.
Oi, ylistys Hänen Nimelleen. Sain uskonnon myöhemmin ja minulla yhä on se, ja Hänen avullaan pidän sen aina.
Eräänä iltana kaipasin niin paljon Jumalaa ja todellista kokemusta, että menin vanhaan vajaan talon taakse, ja yritin rukoilla. En tiennyt silloin kuinka rukoilla, niinpä aloin vain puhua Hänelle, niin kuin puhuisin kenelle tahansa muulle. Siinä samassa Valo tuli tuohon vajaan, ja se muodosti ristin, ja Ääni ristiltä puhui minulle kielellä, jota en ymmärtänyt. Sitten se meni pois. Olin haltioitunut. Kun tulin jälleen itseeni, rukoilin: ”Herra, jos se olit Sinä, ole kiltti ja tule ja puhu minulle uudelleen.” Olin lukenut raamattuani siitä lähtien, kun olin palannut sairaalasta, ja olin lukenut 1. Johanneksen kirjeen 4. luvusta ”Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta.”
Tiesin, että henki oli ilmestynyt minulle, ja rukoillessani se ilmestyi jälleen. Sitten minusta tuntui kuin tuhat paunaa olisi nostettu sielultani. Hyppäsin ylös ja juoksin taloon, ja tuntui kuin olisin juossut ilmassa.
Äiti kysyi: ”Bill, mitä sinulle on tapahtunut?” Vastasin: ”En tiedä, mutta minusta tuntuu todella hyvältä ja kevyeltä.” En voinut jäädä taloon kauemmaksi aikaa. Minun täytyi päästä ulos ja juosta.
Silloin tiesin, että jos Jumala haluaa minun saarnaavan, Hän parantaisi minut. Niinpä menin seurakuntaan, joka uskoi öljyllä voiteluun ja paranin välittömästi. Silloin ymmärsin, että opetuslapsilla oli jotain, mitä suurimmalla osalla sananpalvelijoista ei ole tänä päivänä. Opetuslapset oli kastettu Pyhällä Hengellä, ja niin he saattoivat parantaa sairaita ja tehdä suuria ihmeitä Hänen nimessään. Niinpä aloin rukoilla Pyhän Hengen kastetta, ja sain sen.
Eräänä päivänä, noin kuusi kuukautta myöhemmin, Jumala antoi minulle sydämeni kaipauksen. Hän puhui minulle suuressa Valossa, käskien minun mennä saarnaamaan ja rukoilemaan sairaiden puolesta, ja Hän parantaisi heidät, oli heidän tautinsa mikä tahansa. Aloin saarnata ja tehdä sitä, mitä Hän käski minun tehdä. Oi ystävä, en voi alkaa kertoa sinulle kaikkea, mitä on tapahtunut: sokeat silmät ovat auenneet. Rammat kävelleet. Syövät ovat tulleet parannetuiksi ja kaikkinaisia ihmeitä on tehty.
Eräänä päivänä Spring Streetin alapäässä, Jeffersonvillessä, Indianassa, kahden viikon herätyskokousten jälkeen, olin kastamassa 130 ihmistä. Se oli kuuma elokuun päivä, ja läsnä oli noin 3000 ihmistä. Olin kastamaisillani 17. henkilöä, kun aivan yhtäkkiä kuulin tuon hiljaisen, pienen Äänen jälleen, ja se sanoi: ”Katso ylös.” Taivas oli kuin vaskea tuona kuumana elokuun päivänä. Meillä ei ollut satanut noin kolmeen viikkoon. Kuulin tuon Äänen jälleen, ja sitten uudelleen kolmannen kerran se sanoi: ”Katso ylös.”
Katsoin ylös ja taivaalta tuli suuri kirkas tähti, jonka olin nähnyt monta kertaa aiemmin, mutta josta en ollut kertonut teille. Monta kertaa olin kertonut ihmisille sen ilmestymisestä, ja he vain nauroivat ja sanoivat: ”Bill, sinä kuvittelet sen. Tai ehkä näit unta.” Mutta ylistys Jumalalle, tällä kertaa Hän näytti itsensä näkyvästi kaikille, sillä se tuli niin lähelle minua, etten voinut edes puhua. Kun muutama sekunti oli kulunut, minä huusin, ja monet ihmiset katsoivat ylös ja näkivät tuon tähden aivan minun ylläni. Jotkut pyörtyivät, kun taas toiset huusivat, ja toiset juoksivat pois. Sitten tuo tähti palasi taivaalle ja kohta, johon se meni, oli noin viidentoista jalan kokoinen neliö, ja tämä kohta jatkoi liikkumistaan ja pyörimistään, tai aivan kuin aallot olisivat vyöryneet siinä. Tähän kohtaan oli muodostunut pieni valkoinen pilvi, ja tämä pieni pilvi vastaanotti tuon tähden.