Eräänä päivänä päätin, että olin löytänyt keinon päästä eroon tuosta kutsusta. Lähdin länteen työskennelläkseni karjatilalla. Ystävä, Jumala on aivan yhtä suuri siellä, kuin missä tahansa muuallakin. Toivottavasti hyödyt minun kokemuksestani. Kun Hän kutsuu sinua, vastaa Hänelle.
Eräänä syyskuisena aamuna vuonna 1927, kerroin äidilleni, että olin menossa telttamatkalle Tunnel Milliin, joka on noin neljäntoista mailin päässä Jeffersonvillestä, missä asuimme tuohon aikaan. Olin jo suunnitellut matkaa Arizonaan joidenkin ystävien kanssa. Kun äiti kuuli minusta jälleen, en ollut Tunnel Millissä vaan Phoenixissä, Arizonassa, paeten Rakkauden Jumalaa. Karjatilan elämä oli hyvää jonkin aikaa, mutta pian se menetti hohtonsa, kuten mikä tahansa muukin maailman huvitus. Mutta saanen sanoa täällä, Ylistys Jumalalle, että kokemus Jeesuksen kanssa tulee suloisemmaksi ja suloisemmaksi koko ajan eikä koskaan vanhene. Jeesus antaa täydellisen rauhan ja lohdun aina.
Monta kertaa olen kuullut, kuinka tuuli puhaltaa korkeiden mäntyjen välissä. Tuntui kuin olisin kuullut Hänen Äänensä kutsuvan metsässä sanoen: ”Aadam, missä sinä olet?” Tähdet näyttivät olevan niin lähellä, että voisit poimia ne käsilläsi. Jumala tuntui olevan niin lähellä.
Yksi asia tuossa maassa ovat nuo tiet erämaassa. Mikäli milloinkaan lähdet pois tieltä, eksyt niin helposti. Monta kertaa turistit näkevät pieniä erämaakukkia ja menevät pois valtatieltä poimiakseen niitä. He joutuvat harhateille erämaahan ja eksyvät ja joskus kuolevat janoon. Samoin on kristittyjen laita – Jumalalla on valtatie. Hän puhuu siitä Jesajan kirjan 35. luvussa. Sitä kutsutaan ”Pyhyyden valtatieksi.” Monta kertaa maailman pienet huvitukset vetävät sinua pois valtatieltä. Sitten olet kadottanut kokemuksesi Jumalan kanssa. Joskus erämaassa, kun olet eksynyt, näkyy kangastus. Ihmisille, jotka ovat kuolemaisillaan janoon, kangastus on joki tai järvi. Monta kertaa ihmiset juoksevat niiden perässä ja syöksyvät niihin huomatakseen vain, että he kylpevät kuumassa hiekassa. Joskus saatana näyttää sinulle jotakin, jonka hän sanoo olevan hauskaa. Se on vain kangastus, se on jotakin, mikä ei ole todellista. Jos kuuntelet sitä, tulet huomaamaan, että kokoat vain murheita pääsi päälle. Jätä hänet huomiotta, rakas lukija. Usko Jeesukseen, joka antaa elävää vettä niille, jotka isoavat ja janoavat.
Eräänä päivänä sain kirjeen kotoa, jossa kerrottiin, että yksi veljistäni oli todella sairas. Kyse oli Edwardista, joka oli minusta seuraava. Tietenkään en ajatellut, että se olisi vakavaa, niinpä uskoin, että hän paranisi. Mutta eräänä iltana, muutama päivä myöhemmin, kun olin tulossa kaupungista, kulkiessani ruokasalin lävitse karjatilalla, näin paperin pöydällä. Otin sen käsiini. Siinä luki: ”Bill, tule pohjoiselle laitumelle. Hyvin tärkeää.” Luettuani merkinnän eräs ystäväni ja minä kävelimme tuonne laitumelle. Ensimmäinen henkilö, jonka tapasin, oli vanha ratsupoliisi, joka työskenteli karjatilalla. Hänen nimensä oli Durfy, mutta kutsuimme häntä ”Papaksi.” Hänellä oli surullinen ilme kasvoillaan, kun hän sanoi: ”Billy poika, minulla on huonoja uutisia sinulle.” Samaan aikaan työnjohtaja lähestyi kävellen. He kertoivat minulle, että sähkösanoma oli juuri saapunut, kertoen veljeni kuolemasta.
Rakas ystäväni, hetkeen en pystynyt liikkumaan. Se oli ensimmäinen kuolema perheessämme. Mutta haluan sanoa, että ensimmäinen asia, jota ajattelin, oli se, että oliko hän valmis kuolemaan. Kääntyessäni ympäri ja katsoessani keltaisen preerian ylitse, kyyneleet valuivat poskillani. Kuinka muistinkaan sen, miten me olimme kamppailleet yhdessä, ollessamme pikkupoikia, ja kuinka vaikeaa meillä oli ollut.
Menimme kouluun tuskin tarpeeksi ruokaa mukanamme. Varpaamme tulivat kengistämme ulos, ja meidän täytyi pitää vanhoja takkeja kaulaan saakka napitettuina, sillä meillä ei ollut paitaa päällämme. Kuinka muistankaan myös erään päivän, kun äiti laittoi vähän popcornia pieneen sankoon lounaaksi. Emme syöneet muiden lasten kanssa. Meillä ei ollut varaa sellaiseen ruokaan kuin heillä. Me aina livahdimme kukkulan yli ja söimme siellä. Muistan tuon päivän, kun meillä oli popcornia, meidän mielestämme se oli suurta herkkua. Niinpä varmistaakseni, että saisin osani, menin ennen puoltapäivää, ja otin hyvän kourallisen ennen kuin veljeni sai osansa.
Sitten seisoessani siellä, katsoen tuota auringon paahtamaa preeria, ajattelin kaikkia noita asioita, ja halusin tietää, oliko Jumala ottanut hänet parempaan paikkaan. Jälleen kerran Jumala kutsui minua, mutta kuten tavallista, yritin torjua sen.
Valmistauduin palaamaan kotiin hautajaisia varten. Kun pastori McKinny Port Fultonin seurakunnasta, mies, joka on kuin isä minulle, saarnasi hautajaisissa, hän mainitsi, että: ”Täällä on ehkä joku, joka ei tunne Jumalaa, jos niin on, vastaanota Hänet nyt.” Oi kuinka tartuin lujasti kiinni tuolistani, Jumala käsitteli minua jälleen. Rakas lukija, kun Hän kutsuu, vastaa Hänelle.
En koskaan unohda, kuinka vanha isä- ja äitiraukka itkivät hautajaisten jälkeen. Halusin palata länteen, mutta äiti anoi minua niin kovasti jäämään, että lopulta suostuin jäämään, jos löytäisin työtä. Pian sain töitä Indianan Public Service Companylta.
Noin kaksi vuotta myöhemmin testatessani mittareita mittariverstaassa Gas Worksissa, New Albanyssa, sain liikaa kaasua ja kärsin siitä viikkoja. Kävin kaikilla tuntemillani lääkäreillä. En saanut mitään helpotusta. Kärsin happamasta vatsasta kaasun vaikutusten seurauksena. Tilani huononi koko ajan. Minut vietiin asiantuntijalle Louisvilleen, Kentuckyyn. Lopulta he sanoivat, että kyse oli umpilisäkkeestäni, ja he sanoivat, että minut pitäisi leikata. En voinut uskoa sitä, sillä en ollut tuntenut koskaan kipua kyljessäni. Lääkärit sanoivat, etteivät voisi tehdä mitään muuta puolestani, ennen kuin olin ollut leikkauksessa. Lopulta suostuin siihen, mutta vaadin, että se tehtäisiin paikallispuudutuksessa, jotta voisin seurata toimenpidettä.
Oi, halusin vierelläni seisovan jonkun, joka tunsi Jumalan. Uskoin rukoukseen, mutta en voinut rukoilla. Niinpä sananpalvelija Ensimmäisestä Baptistikirkosta tuli kanssani leikkaussaliin.
Kun he veivät minut leikkauspöydältä vuoteeseeni, tunsin heikkeneväni ja heikkeneväni kaiken aikaa. Sydämeni tuskin löi. Tunsin kuoleman ylläni. Hengitykseni lyheni kaiken aikaa. Tiesin tulleeni tieni päähän. Oi ystävä, odota kunnes kerran joudut sinne, silloin ajattelet monia tekemiäsi asioita. Tiesin, etten ollut koskaan tupakoinut, juonut, eikä minulla ollut mitään epäpuhtaita tapoja, mutta tiesin, etten ollut valmis kohtaamaan Jumalaani.
Ystäväni, jos olet ainoastaan kylmä, muodollinen seurakunnan jäsen, tiedät silloin, kun kohtaat loppusi, että et ole valmis. Niinpä jos se on kaikki, mitä tiedät Jumalastani, pyydän sinua juuri tässä menemään polvillesi, ja pyytämään Jeesusta antamaan sinulle uudestisyntymisen kokemuksen, niin kuin Hän kertoi Nikodeemukselle Johanneksen evankeliumin 3. luvussa, ja oi kuinka ilokellot alkavat soida. Ylistys Hänen Nimelleen.